32. PALUU

Aurinko on laskemassa. Taivas on sinisentumma ja pilvet kuin harmaata savua. Lentävien hyönteisten parvi kieppuu pään vieressä. Käännyn hitaasti ja jähmeästi ruohikon yllä, etsin. Katson alas jalkojani, minulla on pitkä valkoinen yöpaita päällä. Liu’un rannasta kohti pihaa ja mustaherukkapensaita. Lapset näkyvät leikkivän huppareissaan, mies grillaa ja tuulenvire painaa savua kohti puutalon keltaista seinää. En voi haistaa mitään. Anoppi puhuu jotain. En kuule. Yritän huutaa. En saa ääntä.

Kävelen helteessä valkoisessa mekossa keskellä jalkakäytävää. Kulkijat ohittavat oikealta ja vasemmalta. Kuuman asfaltin piki on alkanut sulaa. Kurkku on kuiva. Tekisi mieli punaista jaffaa. Sivelen varovasti päälakea, tukka on kampaamatta. Kuhmu tuntuu isona. Väistän lastenrattaita. Missä ovat sandaalini? Jäivätkö ne kirkon lähelle rakennusjätteiden alle vai sairaalaan?

Saan avainkortin Art-hotellin tiskiltä Frau Kaspers-Grossilta. Nimi näkyy paidan kyltissä. Aulasta hissiin mennessä tunnen kuinka taidesisustus tekee minulle päänsärkyä. Onko hotellin valinnut mies vai vaimo?

Mies on lähdössä, katsoo minua huoneen keskeltä lyhythihaisessa kesäpaidassa ja kravatissa, sandaaleissa ja sukissa. Sängyt ovat erillään. Musta matkalaukkuni avaamatta toisen päällä. - Iltaa. Olisit voinut sanoa jos et haluakaan tulla, mies sanoo ystävällisesti.
- En päässyt sanomaan.

Ei tee mieli puhua. Väsymys saa hakemaan sanoja. Yritän puhua miehen ohi katsomatta silmiin. Onkohan Tommi soittanut? Onko lapsilla ikävä? Näytän miehelle kirjan joka on lähes kahtia, ja likainen muurauslastan jäljiltä. - Oho, Kallinen taisi pelastaa sun hengen.

Syön minibaarista pähkinät. Mies on konferenssissa. En jaksa enää Frauenkircheen. Otan pikahumalan koneessa. Lentokenttäbussissa revin irti laukuissani olevat tarrat ja heitän lentoliput roskiin. Keskustassa pyyhin miehen numeron pois kännykästäni. En enää ikinä aio mennä samaan baariin. Kävelen kotiin matkalaukun kanssa. Pää on selvinnyt.