perjantaina, tammikuuta 06, 2006

11. PAKKO TUNNUSTAA


Puhelin soi vieraasta numerosta. Se on mies työpaikalta, kännykkä jäi kotiin. En huomannutkaan.
Huolestuneena mies pyytää minua sammuttamaan sen heti. Kun ihmettelen, hän selittää että sen on hyvä olla kiinni etteivät soittajat ihmettele, miksei kukaan vastaa. En vieläkään ymmärrä mutta toteutan miehen pyynnön, eikä mielessä edes käy että kurkkaisin salaa viestejä. Täytyy aina olla perusteltu epäilys. Usein on ollut.

Nostan pääni hämmästyneenä Hesarista kun puolen tunnin kuluttua ovi käy ja mies tuleekin hakemaan puhelimensa. Seison asennossa virttyneessä yöpuvussani ja ojennan hopeanväristä laitetta kuin tarjottimelta, ja mies kiirehtii hengästyneenä takaisin hissiin. Aavistus ulkomaailman tuoksua jää jälkeen kunnes ummehtunut ruoantähteiden ja äidinmaidonkorvikkeen haju jälleen peittää sen.

Kotona mies varoittaa ruokapöydässä että on sitten mentävä illaksi töihin viimeistelemään muistio. Ruoan jälkeen tähyän keittiön ikkunasta pimeää kaupunkia. Miehen työsuhdeauton perävalot näyttävät väärään suuntaan, auto kääntyy kohti keskustaa. Kello 18:05:58 lähetän tekstiviestin jossa kysyn voisiko hän käydä kaupassa tullessaan. Viesti ei mene perille. Puhelin on kiinni.

Tutut shokkioireet lyövät heti. Alaselkä hiestyy. Lapaluista olkapäihin menee jää. Palelen enkä pysty hallitsemaan ylävartalon tärinää. Äsken syöty ruoka ällöttää. Itkettää.
Yhdessä hetkessä koko perhe, avioliitto ja koti romahtaa. Taas.
Nyt olen valmis myöntämään että olen hävinnyt koko taistelun. Minä jota ei ikinä ennen ole jätetty. Kohta olen koditon yksinhuoltaja kadulla.
Näin siinä sitten kävi.

En jaksa tehdä mitään. Kädet eivät toimi. Näen vain pääni sisään. Missä hän on ja kenen kanssa? Ikinä ei ole mennyt töihin illaksi.

Koska tiedän että kaikki on loppu, olen rauhallinen miehen palatessa. Sossusta saa apua.

Menemme saunaan kahdestaan, viivyttelen ja nautiskelen mielessäni tulevaa paljastusta. Lauteilla vitsailemme, totean sivulauseessa että et muuten ollut töissä.
- Olinpas, väittää mies.
- Et ollut.
- No olin.
- Et.
- Olin. Miksen olis ollu?
- Et vaan ollu, sanon vakuuttavan matalalla äänellä. - Tapailet sä sitä flirttinaista?
- En todellakaan, naurahtaa mies yllättävän rennosti. - Nyt ei oo kyllä mitään syytä epäilyyn. Jos kerran pakko on niin mä voin kyllä todistaa missä olen ollut.
Mies käy vettä valuen alastomana kaivamassa farkkujen taskuja. Ojentaa minulle suihkuun kuntosalikortin.
- Mä en uskaltanu sanoo sulle kun sä paheksut näin kalliita menoja.
Tuijotan muovia eikä se muuksi muutu vaikka räpyttelen silmiä veden alla. Paheksun kaikin ilmein, mutta punastun pikkuhiljaa saunapunoituksen päälle. En tiedä mihin laittaisin todistuskappaleen.
Mies ottaa kortin ja halaa. Tajuan äkkiä että mies toimii ihan kuin minä.
- Kyllä mä nyt tajuan että mä sitä salailua vasta harrastankin, ja ihan samoilla summilla, tunnustan kun pystyn hetken päästä puhumaan.
- Niin. Esimerkiks noi sun kynnet, sanoo mies ja tarttuu pidennettyihin tummanpunaisiin kynsiini. Vetäisen häpeillen käden pois selkäni taakse.

- Mut kato nyt: mä aavistan kaiken mitä sä teet ja minne sä meet! hymyilen miehelle silmät viiruina.

Seuraavana päivänä pääni on kirkas ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Sammutan joulukuusen valot, revin alas latvatähden, soitan pomolleni keskeltä äitiyslomaa ja pyydän päästä välittömästi töihin.

12 kommenttia:

Anonymous pöh

Eihän tässä stoorissa ole päätä eikä häntää. Mies näyttää kuntosalikortin, niin heti uskot, että ei ole käynyt pettämässä? Ja kuka äiti hylkää lapsensa ja haluaa "välittömästi" töihin? Ei niitä hoitopaikkojakaan nyt ihan noin vaan saa.

09 tammikuuta, 2006 00:01  
Anonymous Jep

Ei järin uskottavalta tunnu tosiaan tää touhu. No ihan kelpoa ajanvietettä kuitenkin...

09 tammikuuta, 2006 12:15  
Anonymous Katya

"hylkää lapsensa ja haluaa "välittömästi" töihin?"
No jo oli paksua! :-D Kai sitä nyt saa omaa elämää elää ja ylläpitää vaikka lapsia olisikin! Hoitopaikat on keksitty...

11 tammikuuta, 2006 08:28  
Anonymous Anonyymi

..täähän on ihan hyvää tekstiä...siis onkin parempi kirjoittaa tosielämästä...laita tästä kässäri eteenpäin...niinhän sitä pitääkin, pitää ELÄÄ ennen kuin kirjoittaa...
se perussuhdehan ei merkkaa mitään sulle, on selvästi sivuraiteilla...siis sä ootkin kirjailija etkä mikään vaimo tai ystävä...

12 tammikuuta, 2006 18:14  
Anonymous Anonyymi

Katya: joo, hoitopaikat on keksitty, mutta niihin pitää hakea paikkaa ja useimmissa paikoissa pitää vähän odottaakin. Ei kuulosta realistiselta. No, ei kyllä muutenkaan.

12 tammikuuta, 2006 23:50  
Anonymous Anonyymi

"Välittömästi töihin" tarkoittaa mielestäni seuraavaa päivää ja näytä minulle se hoitopaikka mihin lapsensa voi tunkea välittömästi? Ainakin isoissa kaupungeissa hoitopaikkoihin on melkoinen tunku.

13 tammikuuta, 2006 02:37  
Anonymous Anonyymi

Jo ennen loppuhuipennusta tämän tarinan paljasti sepitteeksi se, miten äidin ja lapsen suhdetta kautta tarinan kuvattiin. Kirjoittaja tuskin on itse äiti, hänen havaintonsa vauvoista ja lapsista ovat ohuita ja kliseemäisiä.
mn

15 tammikuuta, 2006 17:39  
Anonymous Anonyymi

Niin joo, ja tämäkin vielä: mies soittaa työpaikalta vieraasta numerosta? Teillä on yhteinen lapsi, mutta miehen työnumero on vieras? :D Uskottavaa...

15 tammikuuta, 2006 23:41  
Anonymous Katya

Heh... No, en tiedä onko tämä totta vai tarua (enkä välitäkään) mutta olen itsekin monesti soittanut töistä "vieraasta" numerosta kun on tullut jotain pikaista asiaa siipalle, ja en ole oman työpisteen ääressä ollut. Eli ei se mahdottomuus ole. ;-)

17 tammikuuta, 2006 10:41  
Anonymous Anonyymi

Search engines try it

Casino
viagra
tramadol
cialis

16 helmikuuta, 2007 23:39  
Anonymous Anonyymi

Latest news. Viagra, cialis

viagra
cialis
tramadol

20 helmikuuta, 2007 09:53  
Anonymous Anonyymi

Latest news. Viagra, cialis

viagra
cialis
tramadol

20 helmikuuta, 2007 09:53  

Lähetä kommentti

<< pääsivulle