perjantaina, heinäkuuta 28, 2006

31. MENO


- Niin se käy.
- Ai mitä? kysyn viereisessä pöydässä istuvalta mieheltä. Sanoiko mies sanansa minulle vai ei, en ole varma.
- Että näin se homma etenee, mies toistaa vaisusti, ja eroaa jyrkästi pöytänsä muista miehistä. Meri, joka on vilkuillut ihan toisiin pöytiin, katsoo kummissaan ja on kerrankin hiljaa. Heti kun olen käännähtänyt kesäpaitaisiin ja ruskettuneisiin miehiin päin, miehet riemastuvat entistä kovaäänisemmiksi: ”Ota Ville kalja! Ota Ville nyt kalja, mä haen!”

- Ai mikä homma?
- Piti lähteä matkalle vaimon kanssa mutta se ottikin ja lähti.
- Ai minne?
- Pois.

Suomenlinnassa vietetty päivä tuntuu raukeana kuumotuksena. Sangriahumalani alkaa haihtua. Haukottelen. Mies on epäkiinnostava. Minun elämäni on epäkiinnostava.

- Saanko mä tarjota sulle maailman kaikkien ilkeiden naisten puolesta?
- Onko sulla voimassaolevaa passia? kysyy mies ja katsoo ei minnekään.


Münchenista nousun jälkeen katson vaivihkaa vieressäni istuvaa miestä. En aamulla muistanut, minkä näköistä. Nielen loput valkoviinit laskun aikana. Vedän henkeä ja puistelen päätäni.

Lippuja on joka paikassa. Pieniä logoja joissa on 800 keltaisella pohjalla, ja isoja liehuvia keltaisia juhlalippuja. Liput junaan mies tarjoutuu ostamaan.


- Kiitos. En mä koskaan normaalisti ole tällanen. Siis mä en ole näin impulsiivinen. Vaan ihan harkitseva ihminen. Että ei ole ollenkaan mun tapaista. Harvoin käyn baarissa, selitän miehelle joka myös on ihan tavallinen ja kiltti, ja menossa kansainväliseen suprajohteita käsittelevään konferenssiin. Mies ei enää sanallakaan palaa baariin, eikä siihen seikkaan, että minä olen hänen vaimonsa tilalla. Astumme S-junaan.

Juna kaartaa oikealle, pientä metsikköä. Teollisuusalueen läpi. Kuulutus, ensimmäinen pysähdys Neustadt. Sitten Elbe-joen yli Marienbrücken kautta. Näen heinien keskellä yksinäisen kulmapalan vanhasta koristeellisesta talosta joka on joskus ollut osa kokonaista korttelia. Järkytys tuntuu rinnassa. ”Kato tuota”, huudahdan miehelle. Rikkonaisista kortteleista osa on aidattua joutomaata, osassa on pistetaloina rumaa betoniarkkitehtuuria. Mitä lähemmäksi keskustaa tullaan, sitä leveämmät väylät ja liittymät häivyttävät vanhaa asemakaavaa. Parinkymmenen minuutin päästä: Hauptbahnhof.


Aseman kaarevan katon alla lämmin ilma lyö vasten kasvoja. Mies tutkii karttaa ja nauraa: ”Neustadtin asema olis ollut paljon lähempänä.” Pikku neuvottelun jälkeen otamme taksin matkalaukkuinemme hotellin sijaan Schlossplatzille. Sankt Petersburger Strasselta Seestrassen kautta Schlossstrasselle.

Pyörin aukiolla ympyrää matkakassia riiputtaen. Semper-ooppera, Tuomiokirkko. Kävelemme sillalle ja vallihaudan vihreän veden yli. Punaisen hiekan päällystämä sisäpiha jää valtavan mustuneen barokkilinnan ympäröimäksi. Patsaita, koristeita ja aavemaisia satyyreja on kaikkialla. Pienet vesiputoukset ja jähmettyneet nymfit syvennyksissään odottamassa veteen pääsyä.

Kohta mies sanoo lähtevänsä hotellille, valmistautuu huomiseen konferenssiin. Minä jään. Sivukadulla tyhjästä raskaat vesipisarat alkavat rummuttaa päätäni. Kauempana on Frauenkirche. Etsin laukusta sateensuojaa. Löydän kirjan. Pitelen sitä päälläni. Juoksen. Kirkon seinässä näkyy tummia pilkkuja. Tuosta talon ohi rakennustelineiden alta. Tämä on ollut hieno kaupunki.
Kunnes, päähän kolahtaa. Viimeinen jonka kuulen on ”Hilfe!” Sitten jään pimeään. Kaikki on kaunista, eikä mikään tee kipeää.

13 kommenttia:

Anonymous Anonyymi

Slaughterhouse-Five.

28 heinäkuuta, 2006 12:32  
Anonymous Anonyymi

huooh....kioskikirjallisuutta.

28 heinäkuuta, 2006 14:31  
Anonymous Anonyymi

Eipähän tarvitse enää tätäkään lukea.

28 heinäkuuta, 2006 14:34  
Anonymous Anonyymi

Jopa on oudoksi menny.

28 heinäkuuta, 2006 14:54  
Anonymous Anonyymi

Kiitti mulle riitti, saksa-juttu on aivan skeidaa.

28 heinäkuuta, 2006 18:40  
Anonymous Anonyymi

Huoh, kieltämättä aika hemmetin huonoksi laskenut tämän fiktioblogin laatu. :( Ellei palata aikaisemmalle tasolle, täytyy hylätä tämän seuraaminen.

29 heinäkuuta, 2006 15:37  
Blogger Heikki Pölönen

Ehkäpä tämä onkin uuden - joskin kieltämättä hieman erikoisen - juonenkäänteen pohjustusta...

30 heinäkuuta, 2006 13:33  
Anonymous Anonyymi

totuudentuntu kaukana -good bye!

30 heinäkuuta, 2006 15:49  
Anonymous Anonyymi

Joopa joo, te kuitenkaan mihinkään lähde, joten turha marista. Samat kitinäkommentit tulette jättämään seuraavankin postauksen jälkeen. Itse odotan mielenkiinnolla mitä tästä käänteestä seuraa.

31 heinäkuuta, 2006 13:00  
Blogger -TC-

Toisinaan totuus on tarua ihmeellisempää..

03 elokuuta, 2006 17:31  
Anonymous Anonyymi

Luin tänään koko blogin ja täytyy sanoa, että mielenkiintoista on! Ihmettelen suuresti, jos et Vaimo ole koskaan julkaissut mitään, koska tyylisi on todella vetävä ja sanankäyttösi taitavaa. Tuota on oikein ilo lukea verrattuna jopa moneen kirjaan.

Mietin vain itse paljon lukiessani Vaimon ja kirjoittajan suhdetta: kuinka paljon omaelämänkertaa tässä on vai onko yhtään? Onko kirjoittaja itse arkkitehti; ainakin tunnut tietävän paljon siitä asiasta. Oletko itse onnellinen vai elätkö tällaista shittiä? Tavallaan ehkä kuitenkin pilaisi lukuelämyksen, jos tietäisin.

Kaikkea hyvää Sinulle, toivon mukaan jatkoa seuraa...

03 elokuuta, 2006 22:34  
Anonymous Anonyymi

Alkaa saada saippuasarjan otetta. Rakennustelineeltä pudonnut parru vie muistin ja seuraava postaus tapahtuukin jo auf Deutsch...

07 elokuuta, 2006 09:57  
Anonymous Anonyymi

This was my first and sametime last time..

14 elokuuta, 2006 10:38  

Lähetä kommentti

<< pääsivulle