sunnuntaina, joulukuuta 04, 2005

8. PALJASTUMINEN


Mies näyttää kyllästyneeltä.
- Mitä mun nyt pitäisi tunnustaa? En mä sua petä.
Matalalla äänellä painokkaasti ja todella uskottavasti. Oikea ammattilainen, ajattelen.

- Et lähettele tekstiviestejä kenellekään?
- En.
- Et tapaa ketään?
- No en.
- Et aio tavata ketään?
- En.
Purskahdan nauruun.
- Kenet mä nyt muka tapaisin? En mä sua aktiivisesti petä.
- Ai et aktiivisesti? Toistan miehen sanat liioitellun selkeästi ja hymyilen maireaa tekohymyä pää kallellaan. - Mutta passiivisesti kyllä?
Mies tuhahtaa vaikeana. - No en siis mitenkään.
- Mikä sun mielestä meidän parisuhteen tila on jos mä en voi yhtään luottaa suhun?
- No (huokaus), ei varmaan kovin hyvä.
- Entä jos mä todistan että sä petät, niin ootko sä yhä sitä mieltä että et petä?
Mies tuijottaa minua silmät suurina.


Ahdistan miehen yläkertaan, kirjahyllyn viereen. Vien tämän loppuun saakka.
- Vannotko käsi raamatulla ettet petä?
- Vaikka heti.
- Ja tiedät mitä kaikkea kuuluu pettämiseen?
Mies nyökkää. Kurotan isoäidin raamatun ja pidän sitä vaakatasossa käsissäni.
- Vanno! Ja salama saa nyt iskeä päähän jos valehtelet?
- No okei mulle on tullu pari viestiä jostain tuntemattomasta numerosta.
- No ootko vastannu?
- En, en mä vastaa tuntemattomille.
- Et ole vastannu?
- En.
- No, saanko mä lyödä sua tolla tuolilla kohta kun olen todistanu että sä valehtelet.
- Lyö vaan. Mä vastasin vaan että en vastaa tuntemattomille.
- Ahaa?
- Niin, että en aio olla missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa jotka ei esittele itseään.
- Ai jassoo. Vai niin sanoit. No, näytä mulle ne viestit.
- En voi kun poistin ne heti.
- Miten niin poistit? Jos ne on niin viattomia niin mikset voinut näyttää mulle?
- No kun mä pelkään sua. Mä pelkään että sä jätät mut jos saat tietää.
- Mut et ollenkaan pelkää että mä jätän sut jos salaat ne?
- Niin no. En tiedä mikä mulla on. Että miksen mä voi puhua totta. Mä jotenkin pelkään ihan hirveesti.
- Älä viitti valehdella, mä en usko sua yhtään. Se on ihan paskapuhetta että sä muka pelkäät mua. Sä oot vaan niin paatunut pettäjä joka kiistää kaiken niin pitkään kunnes toisella on näyttää mustaa valkosella.
- En mä ihan oikeesti vastannu muuta.
- Eikä se kirjottanu enää?
- No ei, uskoi varmaan kerrasta.
- Jumalauta mikä sika! Elehdin raivostuneena. - Minkälaisena miehenä sä itseäs pidät?!
Mies kuvittelee minun lyövän, väistää olematonta, k
atsoo varuillaan.

Olen joskus lyönyt umpihumalaista miestäni
päähän. Hän häpäisi minut julkisesti juhlissa. Toiseksi pelkään miestä, hän voisi satuttaa minua vielä pahemmin. "Täällä ei hakata ketään", sihahtaisi mies raivostuneena, vääntäisi kättäni ja paiskaisi minut suorilta jaloiltani lattiaan.
Otan sen sijaan lapsen piirustuksen käteeni ja alan huolellisesti taitella sitä edestakaisin. Kiinni, auki, kiinni, auki.
Mies ei vastaa mitään.
- No nyt sä oot varmaan ihan tarpeeks puhunu paskaa.
Menen makuuhuoneeseen, kaivan laatikosta Kikan puhelimen. Näppäilen miehelle viestin.

Lähettäjä: Kikka
Vastaanottaja: Mies
Aika:
21:44:46
16.11.2005 Miks sä et oo vastaillu?

Menen takaisin, mies huomaa viestin tulleen puhelimeensa. Ei tajua mitään.
- Ai nyt täällä on tullu tuntemattomasta numerosta jotain... tää on varmaan se, en muista onko samasta numerosta.
Otan puhelimen esiin selkäni takaa ja tökkään miehen sillä istumaan. Runkopatja keinahtaa ja mies katsoo puhelinta suu kuivuneena ammollaan.
- No, kahville kuitenkin ensi viikolla, luen miehen viestiä. Ja entäs tää: harvinainen vapaa iltapäivä. Ehdota paikkaa. Niin mitä sä sanoit, et vastaa tuntemattomille?
- Mä olin koko ajan ihan varma että se olet sinä!
- Enpä ollu heh heh, sanon ylpeänä itsestäni miehelle. - Sä olet kuule sellasessa asemassa että sun ei kannattais esimerkiks tuntemattomien naisten kanssa tälleen itteäs mokata.
Mies katsoo silmiini.
- Mä olen tosi helpottunu että tää on poissa mun omaltatunnolta.
Saa tunnustamiskohtauksen ja kertoo samaan syssyyn että työpaikan haaska onkin kaksvitonen nuori nainen jonka kanssa on ollut flirttiä. Sanon rauhallisena että ymmärrän kyllä jos naiset ovat kiinnostuneita. Kerron oman työpaikkani Petestä jonka strategia on lirkutella naisasiakkaille. Ja asiat sujuvat.
- Ja juhlissa monet tutuntutut tälläytyy viereen tekemään tikusta asiaa, mies tunnustaa seuraavan synnin.
Huokaan ja lähden pesemään hampaitani. Mies jää alistuneena nukkumaan toiseen makuuhuoneeseen. Kymmenen minuutin päästä menen sanomaan että tule tänne nukkumaan. Mies hiipii sänkyyn. Käännän selkäni ja sammutan valot. Mies ojentaa kätensä ja silittää hiuksiani.
- Älä koske muhun saatanan sika! Suutun ja heilautan pimeässä käsivarteni miehen poskeen.

26 kommenttia:

Blogger Tiia

Mun on nyt pakko kommentoida, vaikken haluaisi tähän juurikaan puuttua.. ei ole tarvetta julkaista, haluan vain kertoa mitä tästä kaikesta ajattelen.

Mulla on itselläni ollut petollisia parisuhteita. Aluksi mua petettiin, viimein petin itsekin. Kadun sitä vieläkin. Eniten kadun kuitenkin sitä, etten tajunnut ajoissa lähteä suhteesta, jossa mua petettiin. Etten huomannut, miten se luottamuksen puute nakersi välimme niin huonoiksi, että väkivalta alkoi tulla kuvioihin. Kun ei ollut enää sanoja, eikä luottamusta mihinkään, mitä toinen sanoi. Noi tilanteen kuulostaa niin tutuilta, että musta tuntuu kuin joku kirjoittaisi mun elämästä palasia ja mä tuskaisena täällä lukisin niitä läpi ja kokisin kaiken uudelleen.

Toinen juttu, mitä toivoisin että miettisit, on toi miehen ahdistaminen nurkkaan noiden asioiden vuoksi. Sillä ei enää periaatteessa ole merkitystä, kumpi on oikeassa (eli saatko hänet kiinni vai et), vaan sillä, että se luottamus on todellakin mennyt. Mies tietää sen, se voi yrittää vielä voittaa sen takaisin, mutta luultavasti lähtee luotasi koska olet niin sairaalloisen mustasukkainen etkä luultavasti hänen mielessään tule koskaan enää antamaan hänelle omaa aikaa tai menemisiä. Missään tilanteissa.

Loppujen lopuksi se hajottaa teidät molemmat niin palasiksi, että eroatte väkivalloin tai ainakin sydämet niin särkyneinä, ettei ystävyys enää onnistu pitkänkään ajan kuluttua. Jää vain katkeruutta.

Loppuun voisi vielä kertoa, että edellinen suhteeni päättyi luottamuksen puutteeseen. Mutta tajusimme erota siinä vaiheessa, kun se vielä edes osittain sovussa onnistui. Tänä päivänä olemme hyviä ystäviä ja juttelemme / näemme säännöllisesti. Ja luotamme toisiimme joissakin asioissa enemmän kuin koskaan ennen. Jos ero on teille väistämätön asia, toivoisin, että lapsen takia se onnistuisi teiltäkin näin.

Siihen, miten tuosta tilanteesta päästäisiin nk. uuteen alkuun ja luottamukseen, en osaa kommentoida mitään. Siitä ei löydy juurikaan kokemusta - kaippa se vaatii loputtomasti työtä ja uhrauksia suhteen eteen molemmilta.


Oon nyt tosi väsynyt enkä jaksa lukea tekstiäni uudelleen läpi .. jos jotain jäi epäselväksi tai on muuten kommentoitavaa, yhteyttä saa ottaa. Hyvällä minä vaan. En haluaisi samanlaista paskaa kellekään, mitä itse olen joskus kokenut.

05 joulukuuta, 2005 03:05  
Anonymous Katya

...Tuota.. Mitä tuosta oli iloa, jos jatkaa elämää samaan malliin kuitenkin?

05 joulukuuta, 2005 09:07  
Blogger Aleksi

Tulee vähän ristiriitainen fiilis, kun näitä lukee. En hyväksy miehen toimia millään tasolla, mutta ei näitä vaimon peliliikkeitäkään oikein osaa sympatiseerata.

Olen välillä miettinyt, millaisia lapsia kasvaa perheessä, jonka molemmat kasvattamisesta vastuussa olevat aikuiset ihmiset käyttäytyvät, kuin yläasteikäiset...

Then again that's just me..

05 joulukuuta, 2005 10:47  
Anonymous Anonyymi

No tämä vaimokehan on onnellinen että muutkin naiset haluavat hänen ukkoaan ja vielä onnellisempi siitä että vaikka hän käyttäytyy paskasti miestään kohtaan, ei tämä jätä häntä vaikka tarjolla olisi muitakin naisia. Huonon itsetunnon omaavalle naiselle tämä on parasta mitä voi saada. Tunne että on vitusti parempi kuin muut. Ja ekstrana vielä moraalinen ylivertaisuus mieheensä nähden.

Milloinkohan hän on tehnyt miehensä eteen jotain? Ei varmaan milloinkaan, ja miksi tarvitsisikaan kun mies on aina sika. Eli helpolla pääsee nainen tuossa suhteessa. Tasa-arvoinen suhde tuottaisikin jo enemmän töitä.

05 joulukuuta, 2005 10:50  
Anonymous Anonyymi

Minusta tuo vaikuttaa jo vähän vainoharhaiselta touhulta. Onko mies aikaisemmin jäänyt kiinni pettämisestä vai miksi sä kohtelet sitä noin?

05 joulukuuta, 2005 11:33  
Blogger justsopivasti

Faktaa vai fiktiota? Hyvin on sana hallussa kuitenkin.

05 joulukuuta, 2005 14:27  
Anonymous Niina

Jos vaimo käyttäisi saman energian suhteensa pelastamiseen, minkä hän käyttää miehensä käräyttämiseen, voisi lopputuloksessa olla edes jotain hyvää. Tällä menettelyllä vaimo todistaa itsensä yhtä epärehelliseksi kuin miehensäkin.

05 joulukuuta, 2005 15:26  
Anonymous outsa

niin vai onko tästä mikään edes totta, vai onko tämä fiktiota?

05 joulukuuta, 2005 16:29  
Blogger Aleksi

No nyt kun asiaa alkaa oikein ajattelemaan, niin kyllähän tämä kovasti fiktiolta vaikuttaa. Toivon ainakin, että näin olisi.

Jos tämä tosiaan on keksitty juttu, on kirjoittaja kyllä onnistunut tavoitteissaan melko loistavasti. En siis oikein tiedä, pitäisikö onnitella, vai olla helvetin pahoillani..

Kummasti tuntuu tällainen viihde kuitenkin kiinnostavan. Itseänikin.

05 joulukuuta, 2005 18:19  
Anonymous Oliwer

Faktiota varmaan. Pelkoja ja toivetta.
Olet kyllä sen verran fiksu, että voisit lopettaa miehen kiusamisen. Tämä taitaa olla koulutusta, josta itsekin pidät??

05 joulukuuta, 2005 18:25  
Blogger Wanhapiika

Löysin vasta tänään tän blogin. Ja en tosiaan tiedä, mitä ajatella. Mietin, kuten moni muukin, että onko tämä faktaa vai fiktiota. Ehkä molempia. Onko sillä toisaalta niin merkitystäkään? Taustalla kai kuitenkin helvetin paha olo.

07 joulukuuta, 2005 03:38  
Anonymous Anonyymi

Uskoisin myös, että tää on fiktiota. Koska miten muuten voi muistaa noin tarkkaan jokaikisen asian, vaikka oikeesti tollasissa tilanteissa on sellasessa tunnekuohussa, ettei hirveesti muista sanomisiaan..

Itseasiassa jopa toivon, että tää olis fiktiota. Koska jos tämä on totuus, niin ei oo herkkua, ei..

07 joulukuuta, 2005 09:06  
Anonymous Katya

Monesti just noissa tilanteissa muistaa joka ikisen sanan, eleen, ja teon. Tai minä ainakin. Ihmiset on kai erilaisia.
Mikä trendi nykyään on pohtia, onko blogi fiktiota vai faktaa? Mitä väliä? Jos on sitä mieltä että tämä on tarua eikä siksi kiinnosta, niin pakkoko on seurata? ;-)

07 joulukuuta, 2005 14:59  
Anonymous outsa

katya, en mä ainaskaan sanonut ettei kiinnosta. olen vaan miettinyt että onko tämä totta vai keksittyä. jos keksittyä, niin hyvin keksittyä, jos ei keksittyä, niin todella, todella surullista. kumpikaan vaihtoehto ei vähennä mun kiinnostusta tätä blogia kohtaan.

07 joulukuuta, 2005 17:13  
Blogger Wanhapiika

katya, jos toteaa täällä, että epäilee tämän olevan osittain tai kokonaan fiktiota, se ei tarkoita, että kritisoisi blogia tai ei haluaisi lukea tätä.

07 joulukuuta, 2005 19:56  
Anonymous Anonyymi

Wou, aikas rankkaa tekstiä. Aika todenmukaiselta tuntuu, realistista etten sanoisi. Toivottavasti tämä on fiktiota. Jos on niin hyvin isket tarinaa elämän raadollisuudesta

07 joulukuuta, 2005 20:12  
Anonymous Niina

Niinpä, aivan sama on totta vai tarua. Jos epäilee jutun olevan tarua, se ei tarkoita etteikö kiinnostaisi. Luetaanhan me kirjoja ja katsellaan leffojaki mielenkiinnolla, vaikka tiedetään niiden olevan tarua.

Kyllähän blogin pitää herättää ajatuksia, ja tämä sen juuri tekee. Ja niistä ajatuksista on lupa keskustella.

08 joulukuuta, 2005 13:09  
Blogger olioajatus

Fiktiota...asia etenee liian kaavamaisesti ja odotellusti.

09 joulukuuta, 2005 11:42  
Blogger Risto

Minä luin tätä vain tarinana, joka on hemmetin hyvin kirjoitettu. Jos se on totta, niin siitä on kaikki laahaava selostus karsiutunut pois - veikkaisin että muu on totta paitsi tuo pettäjän paljastaminen tekstiviestien avulla.
Syksyn paras online -jännäri..

09 joulukuuta, 2005 14:35  
Blogger Tiia

Höh, ja minä kun niin olen ottanut tämän totena ja elänyt mukana. Toivonut parasta, vaikken tiedä mitä se kummallekaan tässä tilanteessa on :)

09 joulukuuta, 2005 23:10  
Anonymous Anonyymi

ihan kaunista kieltä kirjoitat...ootko sää jokin perjantai-lehden toimittaja, ilmestyykö sellainen lehti vielä ?

12 tammikuuta, 2006 18:26  
Anonymous Anonyymi

ihan kaunista kieltä kirjoitat...ootko sää jokin perjantai-lehden toimittaja, ilmestyykö sellainen lehti vielä ?

12 tammikuuta, 2006 18:26  
Anonymous Anonyymi

seuraava aihe voisi hassuja heräämisiä

07 helmikuuta, 2006 21:32  
Anonymous Jink

"- Älä viitti valehdella, mä en usko sua yhtään. Se on ihan paskapuhetta että sä muka pelkäät mua. Sä oot vaan niin paatunut pettäjä joka kiistää kaiken niin pitkään kunnes toisella on näyttää mustaa valkosella."

Ihan kuin olisin kuullut tuon aiemmin.

Viitisen vuotta sitten tuttavani kertoi, että silloinen avopuolisoni oli käynyt jonkun tytön kanssa kahvilla. Oli nähnyt itse ja tunsi tytön. Avopuoliso kielsi asian ja sitten tunnusti, että joku puolituttu oli joo, ei mitään ihmeempää, kuhan vaan kahvia. Aloin epäillä. Miksi hitossa hänen ikäisensä mies kävisi lukiolaistytön kanssa "vain kahvilla"?

Luin miehen koneelta sit totuuden: a) ko. tyttö (Neiti A) oli alle 16 (mies ~30) ja homma oli kehittymässä seksisuhteeksi, b) mies oli sopinut yhteisen tuttavamme (Neiti B) kanssa mua petettyään että asiatsa ei kerrota ja c) hän flirttasi yhteisen kaverimme (Neiti C) kanssa. Kolminkertainen petos.

Tänä päivänäkin, pitkän ja myrskyisän suhteen ja yllättävän rauhallisen eron jälkeen sillä miehellä ei mene kaaliin, että suurin osa muista ihmisistä näkee hänen syntinsä rinnalla minun rikkomukseni melko pieneksi tässä asiassa. Jankutta viestintäsalaisuudesta. Boohoo.

Mies oli komea ja älykäs narsisti, patologinen pettäjä ja valehtelija. Veikkaan, että on vieläkin, uuden naisensa kanssa. Kun se menee hankkimaan lapsia ja sitten mokaa pettämällä niin ehkä itseluotu perhehelvetti on tarpeeksi kiva kosto karmalta.

Nainen, 26

21 kesäkuuta, 2006 12:43  
Blogger J. Petäjä

Niinpä niin.

21 kesäkuuta, 2006 18:09  
Anonymous Anonyymi

Vaihtakaa mielessänne sukupuolirooleja, niin vaimon (miehen) mustasukkaisuus muuttuu sankarilliseksi omistushaluksi ja miehen (naisen) pettäminen huorahtavaksi heikkoudeksi.
Blogin kirjoittaja on nero, joka testaa rooliodotusriippuvaisten reaktioita tilanteisiin, joita miehet eivät osaa odottaa eivätkä naiset uskalla toteuttaa.

-sosiologi-psykologi

15 toukokuuta, 2007 20:20  

Lähetä kommentti

<< pääsivulle