tiistaina, joulukuuta 20, 2005

10. VIIKOLLA


Nukkumaanmeno venyy taas puolilleöin. Taittelen päiväpeiton sivuun. Kuiskailemme toisillemme hilpeinä mutta vauva parahtaa hereille huutamaan. En sano mitään, mies kääntyy pahoillaan omalle puolelleen. Sammutan lukulampun kun tulee hiljaista ja haparoin pimeässä vaatekaapille. Palelee, vaihdan lyhyen silkkiyöpaidan päältäni vanhaan pyjamaan.
En herää aamulla miehen lähtiessä.

Perjantai. Mies tulee tarmokkaana kotiin lähteäkseen samantien lenkille. Päätän juhlistaa sitten yksinäni viikonlopun alkamista ja avaan olutpullon sijasta Vermouth Biancon. Jäät kilisevät lasissa, nojaan tiskipöytään enkä kuule hetkeen lasten ääniä. Vauvan sose mikroon, ja vielä drinkki. Onneksi taas yksi viikko on takana ja mies kotona koko viikonlopun. Mutta kestääpä pitkään, katson kelloa harmistuneena. Tulee hiukan huono olo kun en ole muistanut syödä mitään koko päivänä. Kaadan silti lasiin lisää. Ulko-ovi käy, kaivan käsilaukusta purkan suuhuni ja kaadan jäät lasista tiskialtaaseen.
Kun pääsen illalla sänkyyn, sanon miehelle ”sammuta lamppu” ja käännän selkäni kuolemanväsyneenä.


Lauantai-aamuna se olen minä joka nousee aikaisin syöttämään lapsia. Parin tunnin kuluttua mies ilmestyy pyjamahousuissaan kahville levänneenä. Minä kiipeän takaisin yläkertaan yhä aamutakissa, välttäen katsomasta peiliin. Mies valmistautuu lenkille, minä kömmin vauva kainalossa peiton alle.
Illalla saunan jälkeen alastomina ja pirteinä. Oven takaa kuuluu isosiskon arka ääni: "pelottaa".

Sunnuntaina nukun pitkään. Illalla en aio mennä miehen kanssa nukkumaan, en halua pyöriä sängyssä unettomana. Mies sanoo pettyneenä: "Mulla olis ollu sulle ihan muita suunnitelmia". Pudistan päätäni. Ja:
”tunnen itseni ihan tiikeriksi”. Naurahdan väkinäisesti nostamatta katsetta läppäristä. "Ei sitten jos ei kelpaa." Äännähdän vastauksen kun mies on jo pesemässä hampaitaan.

Maanantai. Pimeä on tulossa, olen vasta lähdössä kaupungille. Ystävän kanssa kahvilassa. Kylmässä koukkaan vaunujen kanssa kierroksen Iso-Roballa. Huonekalukaupan ikkunassa riippuu ihania lamppuja joista valitsen yhden alennuksella, olohuoneessa on ilman sitä ihan liian pimeää. Mies kokoaa valkoista askartelutehtävää koko illan ja kiroilee. Sängyssä on molemmilta vähän fiilikset menneet.

Tiistaina otan auton ja ajan keskustan parkkihalliin. Tavaratalosta ensiavuksi tummaa suklaata Ecuadorilaisista kaakaopavuista. Vasta neljännestä vaatekaupasta löytyy jotain huomisiin pikkujouluihin. Sovitan hikisen tuskastuneena täydellistä kullanväristä toppia.

Illalla en pääse sänkyyn koska kuivattelen kynsilakkaa keittiön pöydän ääressä.

Keskiviikkona miehen firman pikkujoulut. Minun on pakko lähteä mukaan kyttäämään miestä. Hylkään kultaisen topin, se on mielestäni kauhean mauton ja piilotan sen vaatekaappiin muiden epäonnistuneiden ostosten sekaan. Laitan neljä vuotta vanhan paitapuseroni. Ei voi olla liian laitettu, näyttäisin epätoivoiselta.
Vahingossa jopa viihdyn juhlissa. Puhumisesta ei ole tulla loppua kun vihdoinkin saan keskustella aikuisten ihmisten kanssa. Haaska ei ole paikalla, tai ainakaan mies ei myönnä. Sovin miehen kanssa että hän pääsee jatkoille, itse lähden kotiin vapauttamaan lastenhoitajan. "Eikä sitten leikitä niillä leluilla sillä välin kun olen poissa!", mies kiusaa minua humaltuneena.
Kotona riisun paitani, stay upit rullaan varovasti pois ja astun pimeään makuuhuoneeseen. Potkaisen jumalattomalla ryminällä niitä noin 49 lelua jotka ovat hujan hajan lattialla. Nostan heränneen vauvan syliin ja hymyilen sille. Haistelen päätä, pussaan ympäri pehmeitä poskia, silitän niskan kuoppaa. Punaiset kosteat huulet joilta sylki valuu leualle, haiveninen takatukka, kuivunutta räkää sieraimessa.

4 kommenttia:

Anonymous Sirontaa keulassa

Näin se arki valtaa draaman.

"Kikan hautajaisissa papinkin ääni petti"

23 joulukuuta, 2005 19:34  
Anonymous Anonyymi

...täähän on niin tylsää että omakin mieliala laskee muutaman pykälän...ei elämä tällaista saa olla...eikö se mies tajua mitään, ettet sä rakasta sitä ? et sä KOSKAAN tee jotain sen eteen ?

12 tammikuuta, 2006 18:20  
Anonymous Näinpä naiset

Jos humalainen mies menisi kotiin vapauttamaan lapsenvahdin ja käsittelis vauvaa, naiset huutais täällä kommenteissa kuorossa, miten vastuuton sika hirviö tuo mies onkaan. Kun nainen tekee sen, ei mitää reaktiota. Justiin näin, justiin näin..

Ps. JOs joku älypää nyt kommentoi, ettei ollut humalassa niin vetoan siinä tapauksessa erääseen noista edellisistä blogi-kirjoituksista (en muista mikä) jossa nainen jäi yksin ottamaan drinkkejä vauvan kanssa kun mies lähti lenkille. Oli siis tod näk kännissä pikkujoulusta palatessaankin, koska mm. viihtyi hyvin ja puheesta ei ollut tulla loppua.

23 toukokuuta, 2006 13:20  
Anonymous Anonyymi

Miesten aggressiiviset kommentit tässä blogissa kertovat miehisyyden ikuisesta dilemmasta: Toisaalta he ovat kiinnostuneita naisten todellisesta sielunelämästä, jonka esim mediatodellisuus piilottaa. Toisaalta he eivät kestä sitä, vaan haluavat mieluummin huijata itseään esimerkiksi pornolla ja Ally MacBeal/Sex and the city- tyylisillä sarjoilla, joita miehet kirjoittavat miehille. Tämä vieraannuttaa sukupuolet yhä kauemmaksi toisistaan.
-Ongelma on lähes yksinomaan miesten, koska naisen on helppo päästä selville miehisestä todellisuudesta esimerkiksi televisiota katsomalla tai lehtiä lukemalla (lähes kaikki käsikirjoittajat ja päätoimittajat ovat miehiä).

-sosiologi-psykologi

15 toukokuuta, 2007 20:01  

Lähetä kommentti

<< pääsivulle