17. HERRASMIESTEN LAJI

- Laita kovemmalle!
Tottelen Meriä ja rullaan itseni työtuolilla radion eteen. Kypsä naisen ääni laulaa klassikkoa suomeksi karheasti, venytellen:

Oon siihen hulluna
Ja tiedän, typerää,
mut oon siihen hulluna

Että mä häpeen niin
mut mun uniin,
sen voin myöntää,
se niihin tulee myös

Purskahdamme yhtäaikaa nauramaan.
- Kuka tää on?
- En mä tiedä.
- Hyvät sanat!
- Sopivat!
Nauramme toisillemme tietokoneiden takaa. Kylmät väreet menevät selässä laulun jousista.

Mä en oo mikään teini
mun ei pitäis välittää
Mä tiedän että ei niin
aikuismaista käytöstä oo tää

Tulostan valmiita piirustuksia tiedostoiksi koneelle. Yritän pysyä rauhallisena vaikka on kiire. Näytän Tommille.
- Kato nyt miten nää tarkistetaan.
- No problem. Kyl mä osaan sen.
- Et muuten osaa! Näitten pitää olla huomenna jakelussa ja mä olen siitä vastuussa.

Esplanadilla
mä näen sen kasvot joka ohittajalla
Ja en voi käsittää
et tuska tää
saa elämään
Oon siihen hulluna

- Valmis! Ja nyt mulle drinkki!
- No vihdoin.

Kaikki päättävät lähteä. Suunnistetaan Uudenmaankadulle. Istun Merin kanssa Markon, Tommin ja harjoittelija-Janin viereen.
- Onpa hyvä että loppu se urheilun pakkosyöttö. Mä haluun nähdä mun lempisarjat enkä mitään trikoissa pyllistelyä.
- Kyl meillä ainakin on ollu telkka koko ajan auki. Siinä on sillai oma fiiliksensä.
- Mä en siis ymmärrä ollenkaan urheiluu. Mua ei anteeks vaan kiinnosta hikoileeko joku jossain mun tai mun maan puolesta. Ja sit ne on niin tyylittömiä ihmisiä.
- Tyylittömyydestä puheen ollen...
Katson vastapäätä istuvaa Tommia ja pyörittelen silmiäni harjoittelijan puheille.
- Musta se on hieno ajatus että miljoonat ihmiset kattoo yhtä aikaa samaa suoraa lähetystä. Siinä tuntee olevansa yhtä koko maapallon kanssa.
- Joo mut ei vois vähempää kiinnostaa. Mä en halua että joku päättää mun puolesta mitä mä saan kattoa.
- No entäs nää herrasmieslajit, jalkapallo ja sellaset. On se mahtavaa että kaikkia maailman pelaajia koskee samat säännöt ja niistä pidetään kiinni ja sit rangaistukset on kovia. Ajattele nyt, uskonnosta riippumatta.
- Ketä kiinnostaa hei.
- Ei mua kiinnostakaan jotkut pikkusarjat mutta maailmanmestaruuspelit mä katon aina.
- Jani, tuu pois, Marko matkii.
- Just. Mä voisin hakee kaljan. Tuonko sullekin?
- Tuo vaan, sanon Tommille.
Marko tulee vessasta:
- Halipatsuippa, mitäs tytöt täällä?
- Ha ha. Onpa alkeellinen jätkä, nauramme väsyneesti.

- Mun mielestä sitä vaneria laitetaan liikaa joka paikkaan.
- Joo. Asuntomessut oli ihan täynnä.
- Ne design-tuolit oli tosi hienoja.
- No vois sitä helpomminkin istua, ja halvemmalla.
- Miten joku voi siis laittaa Ikean huonekaluja suunnitelmiin?
- Voitasko hei puhua jostain muusta kuin työasioista?
- Joka työasioista puhuu, sitä tikulla silmään.
- Eiku tuopilla päähän.

Vaihdamme ravintolaa. Pete istuu Merin vieressä, käsivarsi rennosti selkänojan yli. Olen juonut jo ihan liikaa.
- Mihis Tommi meni? Eeva havahtuu siihen että yksi paikka on tyhjänä.
- Täh?! Mä soitan sille.
Kaivan kännykän käsilaukusta. - Mihis sä lähit? Me täällä vähän ihmetellään.
- No saisinks mä edes käydä kusella rauhassa?
- Ai sori, kikatan kimeästi. - Se on hei vessassa.
- Oho, vaimo soittaa, Pete hyppää sohvalta ja ryntää puhumaan eteiseen.

- Niin muuten. Mikä sun horoskooppi on? kysyn Tommilta.
- Vesimies. Miten niin?
- Ei mitenkään. Mä en usko horoskooppeihin. Hahhahhahhah, nauran niin että olen tukehtua.

Harjoittelija tekee lähtöä.
- Tuskin tarttee enää ens kesänä kestää tota pösilöö, Tommi nyökkää siihen päin.
- Aivan. Ja nyt meitsikin on kypsä. Sä lähet saattaan mua taksille.
- No kai se on pakko.
- On pakko.
Pysähdymme ulkona keskelle risteystä haistelemaan pakkasilmaa.
- Täällä on niin kaunista. Mua pyörryttää.
Puristan Tommia käsivarresta ennen kuin nousen taksiin.