14. TUOKSUN VAIKUTUS

Lähtökuhinaa toimistolla. Jonotusta ainoaan vessaan meikkipussien kanssa. Tietokoneita suljetaan. Tilataan neljä taksia kunhan pomo on vakuuttanut Eevalle maksavansa. Loisteputket sammuvat. Viimeinen laittaa hälytykset. Ulkona hengitys huuruaa. Kylmä hämärä hetki, kikatusta, taksin ovet paukkuvat kiinni. Punainen aurinko juuri laskemassa meren taakse.

Seisomme lasit kädessä aulassa. Tehtaan omistaja, joka on rento mies farkuissa, puhuu. Alaiset ympärillä jäykkinä puvut päällä, tukat nosteltu geelillä päälaelle. Partavesi haisee. Yritän keskittyä puheeseen ja nyökyttelen tekohymyä. Pomo seisoo vieressä. "Nämä meidän valmistamat profiilirakenteet..." Näen että Marko ilmeilee takana ja Tommia naurattaa vieressä. Kummankin lasi on tyhjä. Vilkaisen paheksuvasti. "Onko vielä jotain kysyttävää näistä?" Alkaa vaitonainen vilkuilu, kunnes Tommi sipaisee kämmenselällä suutaan ja kysyy kovalla äänellä: "Onks näitä just käytetty siinä Espoon uudessa kohteessa?" Muut vilkaisevat toisiaan sen näköisenä että ei enää yhtään kysymystä. Kestää kuitenkin vielä kymmenen minuuttia ennen kuin pääsemme seisovaan pöytään.

Minulla on hirveä nälkä. Unohdin jotenkin kiireessä syödä kotona enkä siksi uskalla maistaa viiniä ennen syömistä. Otan lautasen täyteen leikkeleitä, vaaleata leipää ja juustoja. Pyydän Tommilta hieman käskevästi: "Voisiksä, nuorempana, ottaa mun viinilasin että mä pääsen näitten kanssa istumaan?"

Piazzolla-levyn soidessa käymme ahkerasti ottamassa lisää juotavaa. Pomo seurustelee tehtaan väen kanssa, me muut keskitymme lähinnä juoruilemiseen. Työkaverit päivittävät minulle kuiskaillen ja naureskellen toimistolla tapahtunutta. Hajaannumme juttelemaan ympäri kalseaa esittelysalia.
Myyntipäällikkö tulee luoksemme ja haluaa kertoa lisää tuotteista. Kiusaamme miestä kysymällä tarkkaan kaikista pikkuosista. Liikaa humaltunut myyntipäällikkö luennoi insinöörin tunnollisuudella niin että sylkipisarat roiskuvat. Katselen kyllästyneenä kenkiäni ja tylsänharmaata linoleumia. Pomo ei tietenkään ole päässyt kahta metriä kauemmas ruokapöydästä, ja näyttää kertovan purjehdusharrastuksestaan.

Vaikka muut yrittävät taivutella, lähden kotiin ilman jatkoja. Viikonpäivästä viis, nämä menevät aina jatkamaan.

---

Puolenpäivän aikoihin Pete soittaa minulle kotiin. "Se myyntipäällikkö jätti sulle soittopyynnön, mitähän asiaa silläkin on. Tässon numero. Se varmaan haluaa että sä meet vielä tarkemmin tutkimaan niitä osia, hehehehee!"
Soitan miehelle. "Niin ajattelin että kun teillä ei ole meidän uusinta kansiota, niin mä voisin tulla tuomaan sen, siinä on lueteltu kuvien kanssa viime vuoden kohteet."
"No kiitos mielellään mutta kun mä en oo vielä oikeen toimistolla vaan teen töitä kotona."
"No, siinä tapauksessa yhtiömme tarjoaa lounaan! Käykö huomenna?"
"Noh, kaippa se käy."
"Selvä. Mikä sun osoite on? Haen sut autolla kotoa."

Myyntipäällikkö haluaa ajaa Ursulaan.
Pilkahtava auringonsäde kirvelee silmiä vaikka on pilvistä. En tiedä mihin katsoa. Kahvila on puolityhjä, sisällä kaikuu. Myyntipäällikön Boss haisee vielä voimakkaammin.
Valitsemme syötävää. Aluksi myyntipäällikkö puhuu niitä näitä mutta heittäytyy kohta oudoksi: "Oletko muuten kuullut että on olemassa sellainen juttu kuin feromonit? Ne on hajumolekyylejä joita vapautuu ihmisen kehosta ja joita vastakkainen sukupuoli haistelee tietämättään. Naista miellyttää mies jonka immuunijärjestelmä on mahdollisimman erilainen kuin oma jotta vältettäisiin sisäsiittoisuus. Geneettisistä syistä on siis hyvä, että mahdollisimman sopivan kumppanin pystyy haistamaan".
Tiedän tämän kaiken jo, ja vaikka yritän vastata niin myyntipäällikkö ei huomaa. Nyökkäilen kiusaantuneena. Myyntipäällikön innostunut ja vähän liian kovaääninen monologi jatkuu aiheesta parinvalinta ja täydellisen naisen anatomia. Järkytys varmaan näkyy naamastani. Katseeni harhailee ja mietin, että ei kai kukaan luule että olemme täällä treffeillä. Joudun pakolla ottamaan kahvia ja leivoksen jälkiruoaksi, enkä keksi enää mitään sanottavaa. "Pitäis tästä varmaan töihin palata..."
"Minä heitän kyllä takaisin kotiin."
"Juu kiitos mutta mun täytyy kyllä käväistä toimistolla viemässä nää esitteet."

Nousen autosta kansio sylissä.
"Niin... olis mukava toistekin lounastaa. Tai siis... jos haluat."
Tuijotan ilmeettömänä antamatta minkäänlaista apua hapuiluun. "Tai... miten... vaan", miehen loppusanat kuivuvat kokoon.

"Noo, mitä se halus?" kysyy Pete.
"Jumalauta jätkät. Siihen ei oo kuin yksi sana ja se on feromoni!"
"Täh?"

Mies nauraa kotona että ei ole olemassa ilmaista lounasta. "Mulla muuten menee puolestaan huomenna töissä vähän pitempään, on yks palaveri."