34. OVESTA VETÄÄ

Havahdun hereille moottoripyörän ääneen. Nostan jalat yksi kerrallaan lattialle ja huojun hetken sohvan reunalla sumussa. Eilinen ripsiväri on melkein liimannut silmät kiinni. Eteisen peilistä näen sohvakankaan kuvion poskessa. Sipaisen vessassa jonkun hammastahnatuubista tahnaa huulien väliin. Harjaan tukan ja pyyhin kostutetulla käsipaperilla silmien alta. Suoristan selkää ja yskäisen. Kello on seitsemän, ehdin kotiin vaihtamaan vaatteet. Näppäilen ovella hälytystä. Piippauksen läpi kuuluu ”huomenta”.

Säpsähdän pienesti, ”huomenta”, sanon pomolle, peruutan hälytyksen, nostan takin henkariin. Sytytän valot, avaan koneeni hurisemaan. Menen keittämään kahvia. Haukottelen salaa.

- Tänään käy muutama tyyppi tuomassa näytteitä. Ottasitko sä niitä vastaan?

Puoli kahdeksalta hörpin vielä yksin kahviani. Näytöllä on kemian laitoksen x-ref –pohja haettuna projektiserveriltä. Jokaiseen huoneeseen monistetaan blokkikirjastosta samat kalusteet. Laboratorioon joudun etsimään netistä vetokaapin valmistajan dwg-kuvan. Cad-ikkunan alla on luonnos Kirkko ja Kaupunki –lehteen tulevasta kolme rivin ilmoituksesta, jossa siisti ja hyvätapainen arkkitehtinainen hakee yksiötä kantakaupungin alueelta.

Puoli kymmeneltä olen tarkoituksella katsomatta Tommin suuntaan ja viheltelen radion mukana.

Yhdeltätoista tulee laattafirman edustaja. Vedän henkeä, koko avotila kuuntelee. Nuori kaunis mies istuu alas. Minä istun alas. Myyntiedustaja heilauttaa vaaleaa otsatukkaansa, katsoo minua pitkään ja röyhkeästi silmiin, ja avaa esittelykansion valkoisten kaakeleiden kohdalta. Ahaa, nyökyttelen ymmärtämättä koko puoli tuntia.

- Jumallauta.
- Juma-lauta, vastaa Meri. Hiljaisuus.
- Näitsä!
- Kyllä kiitos.

Kuljen hermostuksissani kansiohyllyn ja työpöydän väliä useampaan kertaan. En uskalla vilkaista Tommia.

Akustointilevyjen edustaja tuo kansiot ja jättää kutsukortin.
- Onks mitään tarjoilua, joku kysyy.
- Ei. Tai on luento ja kahvitarjoilu, luen.
Pomo menee ohi. - Ei meillä oo aikaa juosta työajalla kaikenmaailman kissanristiäisissä.
Lappu menee roskikseen ennen kuin mies on päässyt edes hissiin.
- Tulisitko käymään vähän täällä?
- Joo hetki, soitan vaan yhden puhelun.

Juuri kun olen lankapuhelimessa enkä pääse liikkumaan, nämä kaikki tapahtuvat yhtä aikaa: ulko-ovi aukeaa, ovesta näkyy kuinka aurinko tulee esiin pilvien takaa ja valaisee toimiston, kuulen linnunlaulua, Tommin veli tulee sisään. Muut ympäröivät veljen, joka on kaikkia pidempi. Yleistä naureskelua. Veli katsoo sieltä joukosta minuun, minä katson takaisin, puhun puhelimeen ja suoristan vasemmalla kädellä likaisia hiuksiani.